Ryijynteko on POP! (Monethan muistavat, mistä tässä on kyse. Suomen Käsityön Ystävät sponsoroi minulle Gallen-Kallelan Liekki-ryijyn rakastettavaksi loppuelämäkseni. Tästä lisää.)

I do love rug sewing. I´d like to do it more often, but usually someone wants to do something else with me at the same time, always while sewing. Today I was wondering what was happening, it was so quiet. And also, where the left over yarns disappeared...

Tekisin sitä paljon enemmänkin, ellei se aiheuttaisi perhepiirissä provosoitumista. Yksi nelivuotias pääasiassa haluaa osallistua ja usein yksi 35-vuotias haluaisi että osallistuisin johonkin perhe-elämätyyppiseen muuhun samaan aikaan.

Tänään ihmettelin, kun Tytärlaps (4) askarteli pitkään ja hartaasti hiljaa selkäni takana melkein kokonaisen rivin ompelun ajan. Nukkekodissa on kuulemma ollut liian vähän väkeä. Ei ole enää. Ihmettelinkin, minne ne jämäpätkät oikein katoilivat.

* * * * *

Huomenna on Uudessa Uljaassa Handussa ensimmäinen virallinen päivitys. Heti aamusta. Mukana kaikkea kivaa. Monta värjäystä.

Tomorrow my new shop will have first official update. Many new shades. Early in the morning.

* * * * *

Viittasin edellisessä postauksessani Ladakuskin hirvestysharrastukseen. Tiedättehän, että olen kasvissyöjä, noin viidettätoista vuotta.

In my last post I said something about my fiances moose hunting hobby. You know, I´m vegetarist. Have been ab. 14 years.

Mä olen liekeissä! Ihan kirjaimellisesti!

Tästä ryijyprojektista mun on pitänyt raportoida jo aikapäiviä sitten, mutta nyt sykkii.

My Rug-Project is getting forward. I love it. I have managed to sew my self till flames, I´m on fire!

Elämässäni on tapahtunut arkisen proosallisia kamaluuksia ja se ajanee perheen muuttopuuhiin, ennemmin tai myöhemmin, luultavasti ennemmin. Mutta kuten mun elämässäni yleensäkin, jotain vielä parempaa on sitten odotettavissa. Jos tämänhetkisistä yltiöpäisistä kaavailuista tulee totta, ryijylle löytyy totisestikin arvoisensa paikka. Sen kuvitteleminen on pannut uutta potkua tähän hommaan.

Olen päässyt liekkeihin asti, olen siis liekeissä! Olen siis saanut tuon alareunan tehdyksi ja päässyt ompelemaan liekkejä, jiihaa!

* * * * *

Näistä tuli ihan kivat. Kyllä niihin kelpaa perillisen sitten syksymmällä puronsa töräytellä. Purosta lisää tuonnempana.

 

Blogisisar Puikkomaisteri uteli taannoin, mitä mahtaa kuulua ryijyprojektilleni.

Lyhyesti kerrottuna (linkin takaa enemmän) kysehän on Suomen käsityön ystävien minulle suomasta mahtavasta tilaisuudesta ommella valitsemaani ryijyä blogissani. Aivan mahtavaa. Ensinnäkin tilaisuus ja toiseksi tekeminen.

Mutta niin hidasta!

Kerran jo kerkisin asettaa itselleni tavoitteen, saada ryijyn valmiiksi kuopuksen ristiäisiin mennessä, mutta luulenpa tulevan kiireen. En kuitenkaan halua tästä pakkopullaa vaan iloista vaihtelua neulonnalle ja kehräämiselle.

Olen edennyt ryijyn alareunuksen yläreunaan.

Alkuperäinen tavoitteeni oli saada ryijy valmiiksi kolmessa vuodessa. No, ei tuo ihan mahdottomalta tavoitteelta näytä!

My rug sewing goes still strong!

* * * * *

Sitten päivän kysymykseen.

Osaako joku älypää neuvoa, kuinka tulisi tuollaisissa ontelohenkisissä palmikoissa toimia, ettei niiden sisään tulisi reikää? Reikä on käsittääkseni tavalla tai toisella melko välttämätön, mutta jos jollakulla on hyvä idea, kuinka kiertää ongelma, kuulisin mielelläni!

Does anyone have a good tip, how to avoid holes in the middle of cables like these. Photo is the most ugly one I found, just to show which holes I mean...

Otin mahdollisimman inhorealistisen kuvan puikoillani keikkuvasta neuleesta, että ymmärtäisitte, mitä kysyn.

Multa on kyselty aika paljon tuosta ryijynompeluksestani. Ihmiset epäilevät, että se on vaikeaa, mutta ei, kyllä se homma kysyy lähinnä perslihaksia. Ja aikaahan siihen tarvitaan.

This is about rug sewing. People think it is hard, but actually it just needs time. There are pictures of the pattern, of the sewing and of Elias, who is watching me sewing. Or not.

Se on sikäli erilaista puuhaa kuin neulominen, että sitä ei voi omplasta yhtä nukkaa silloin ja toista tällöin, sillä ei sitä kumminkaan oikein pysy kärryillä, missä olikaan menossa.

Näin se siis käy. Ensin katsotaan kaaviosta, mitä väriä pitäisi tehdä. Sinitarranöllikkä on merkkinä:

 

Se on siis vähän kun kirjoneulekaavion seuraamista.

Sitten ommellaan ja se on ihan helppoa. Tuolla lastalla pidetään nukat samanmittaisina:

Lopulta nukat leikataan auki.

Elias-setä katselee lasittunein silmin muualle, eikä ole huomaavinaankaan ponnistelujani.

 

Tuon verran tiedän nyt. Myöhemmin selviää varmaankin paljon lisää. Olen mielestäni edennyt aika hyvin! Himo olisi ommella enemmänkin, ripeämmin, mutta kun pitää kuitenkin käydä töissäkin. Ja neuloa. Ja hoitaa kauppaa. Ja hoitaa lasta. Hoitaa parisuhdetta. Hoitaa kotia. Hm. Joku tässä yhtälössä mättää. Ehkä se on tuo työ.

* * * * *

Ei tää ois mun blogi, jos täällä ei näitä lankojakin olisi. Siispä tänä iltana puotiin pyrkijät. Jonoon käy! Goodye blackberry way ja Meren laulua kuuntelen.

This was not my blog if I didn´t pulish some yarn photos. These are going to be in shop tonight.

 

* * * * *

Lifestyleosiossa tänään:

Raverlyssä on keskusteltu kovasti siitä, kuinka ihmiset säilyttävät pyöröpuikkojaan. Pohjustukseksi seuraavalle kerron, että mullahan on talo täynnä puikkopusseja. Mutta miksi pyöröt eivät ikinä mene takaisin kotiin, kun ovat kerran sieltä lähteneet?

There has been a discussion about storeing the circular needles. I have a great place for them. Of course I have a lots of needle cases, but this much handier!

Ehkä siksi, että mun säilytystapani on kuintekin hemmetin kätevä! Tässä näitä voi selailla ihan huvikseenkin. Toinen suosikkisäilytyskirja on Irwing Stonen Michelangelo-teos. Lienevät valikoituneet jollain perusteella. Ehkä sijainti on sopiva? Stonen välissä on enempi muovipuikkoja, Naipaulin välissä enempi ohuempia ja puisia. Hm. Joku käsityötieteilijä tai kirjallisuustieteilijä sais mielellään varastaa tästä hyvän graduaiheen... jotain kvalitatiivista ja kvantitatiivista tutkimusmenetelmää hyödyntäen.

Öh.

 

edit:

Kaikille kirjojen rakastajille: älkää huoliko, vain kirjat, jotka eivät jotenkin sytytä, ovat tässä käytössä. Kirjoja on meillä tuhansia, melkein jokaista rakastamme ja hoivaamme kuin omaamme.

varoitus:
lopussa kuituklubipaljastus. jos paketti ei ole vielä saapunut.

* * * * *

Päivällä paistoi ihanasti aurinko ja lankojen kuvaaminen oli lastenleikkiä. Äsken kun ajoin kotiin, oli pöllyävän lumista ja selkää jumittavan liukasta. Äh.

Today we had a great sunshine, but when I came home from work at evening, it was snowing really hard. At daytime it was easy to photoshoot yarn!
I´m not sure if my hobby is photographing or yarnphotographing..?

Olen alkanut miettiä, harrastanko valokuvausta vai lankojen kuvausta? Eipä, sillä, ei sillä niin väliä...





Noi auringonpalvojat paan sinne.

* * * * *

Monet ovat kyselleet ryijyni etenemisestä. Itse asiassa, se etenee hienosti ja suorastaan rrrrakastan sen ompelemista. Sen ongelma on, että sitä on tehtävä hallitusti ja huolellisesti, ei muutama nukka silloin tällöin. Kun minulla kuitenkin on yksi kolmevuotias apuri, ei pitkä keskittyminen onnistu kovin usein.



That´s my rug. It is developing! I really woul´d need time to concentrate in it, but my three-yeatr-old helper usually interrupts me quite often.

* * * * *

Ja sitten se paljastus. Kuituklubin toinen paketti on suurimmalla osalla klubilaisista jo perillä. Jos ei ole, sulje silmäsi.

Tässä nimittäin on paketin puolikas kehrättynä. Se on alpakaa, savunharmaata ja savulilaa. Olen itse aika ihastunut tähän, niin kuituun kuin värjäykseenkin ja lankakin on oikein toimivaa. Alpakan kehrääminen ei ole kaikkein helpointa, se on karvaista kuin mummin tukka ja ihan yhtä oikukasta. Ja yhtä pehmeää ja siloista.



Teen siitä itselleni lapaset, luulen.

Ihan ensinnä.

Kiitos, ihanat lukijani ja kommentaattorini. Kiitän teitä liian harvoin:
Kun meillä sairastetaan, kiukutellaan ja väsytään, te olette täällä. Kiitos kaikista voimistuttavista kommenteistanne, tuestanne ja paijauksestanne. Kiitos myös, että olette täällä, kun meillä ollaan voimaimme tunnossa ja iloisella mielellä. Tulen liian harvoin sanoneeksi tämän. Kiitos.

Sitten muuta.


* * * * *

Luulitte varmaan, että ryijyinnostukseni on laantunut. HA! Jäittepäs kiinni! Ryijyinnostukseni on huipussaan! Paraikaa odotan, että iltasella lapsukainen lähtee isänsä kanssa päiväkodin isänpäivämakkaranpaistometsäretkelle ja pääsen ompelemaan!


Olen mä vähän edennytkin. Olen saanut pistellä ensimmäiset valkoiset nukat, niinkuin joku teräväsilmäinen kuvastakin hoksaa.





Hankin itselleni (ja siinä sivussa sairaalassa yhä pötköttelevälle äidilleni synttärilahjaksi) upean ryijykirjankin. Se esittelee upein kuvin koko suomalaisen ryijyhistorian kirjon.





Jotenkin minuun iskevät eritoten nuo 70-luvun ryijyt. Ja jugendmallit. Hiivatti miten makeita!

* * * * *

Lopuksi lankapornoa siitä pitäville. Elämän sain soimaan ja Kolme asetelmaa. Ensimmäinen nimi tästä hillittömästä riemukkuudesta ja toinen Röyhkältä ja langan maalauksellisista (ainakin minusta) väreistä. Ja juu, nyt sitä 100% muberrysilkkiäkin saa, sitä on mulla muutamia 50 gramman vyyhtejä ja se loppuu, kun loppuu. Noppeille. Ja niille, joilla on hyvät aurinkolasit...

And this is yarnpornpart of my blog. In my shop.

Otinpa sitten aimoharppauksen ryijynompelemisessa.

Pieni lyhennelmä niille, jotka eivät tiedä mistä on kyse: olen luvannut Suomen käsityön ystäville, että ompelen täällä blogissani ryijyä, omaan tahtiini ja omalla innollani ja samalla levitän ryijynteon ilosanomaa. (Linkistä lisää). Eikä mun kyllä tarvitse yhtään liioitella; tähän mennessä homma on ollut ihanaa, mahtavaa, upeaa, haastavaa, joutuisaa, hidasta, rentouttavaa, innostavaa, terapeuttista, addiktoivaa eli kaikkea sitä, mitä käsitöiltä haen.

Olen päässyt laskemaan nukkia ihan tosissaan. Ensimmäisen laskemista vaativan rivin jälkeen olin ihan innoissani: nukat menivät tasan reunan kanssa, siis laskuvirhettä ei luultavasti ollut. Sen päälle oli helppo alkaa rakentaa kuviota.








Lopuksi miltei jo pakolliseksi muodostunut lifestylekuva. (Ai mikä style?). Eilen ikkunaostoksilla Porvoossa:



Blogineito oli pukeutunut ruskeaan ja oranssiin ja sai ehkä siksi useita kommentteja vaatteistaan. Liian paljon tyttölapsia puetaan tai tyttölapset pukeutuvat pinkkiin ja vaaleanpunaiseen. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.


Ai joo: tohtoriskonserttini (#3) on muuten kuunneltavana Yle Areenalla. Mänkee.

Onkohan kukaan älynnyt pitää kauneuskilpailuja nimeltä Miss Laaja Aukee tai Miss Laaja Aukee Pohjanmaa? Olisikohan se XL-kauneuden kisa? Tätä aloin miettiä, kun nimesin tämänpäiväisiä lankojani.


Jo väripadassa annoin nimen ilmiselville, Karjalan väreissä syntyneille. Ne ovat nyt nimeltään Oisko maata armaapaa. Kaikenlaisina sävyinä:










Kävin miettimään sitten, mitä mieleeni karjalaisten pohjalta tulisi nimeksi näille liila-lemmikinsini-musta-vaaleansinisille, eikä mieleeni tullut muuta kuin Pohjanmaa. Siis, saanko esitellä myös uuden Miss laaja aukee Pohjanmaan:



Nää menee puotiin.

Ja sitten muuta. Olen saanut ryijystä ensimmäisen rivin ommelluksi. Työ on itse asiassa joutuisampaa kuin pelkäsin, mutta hitaampaa kuin toivoin. Itse ompeleminen on aika sukkelaa, mutta nukkien leikkaaminen ja lankojen vaihtaminen on aika hidasta. Ehkä siinäkin kehittyy?

Se mulle on ihan mystiikkaa, kuinka nuo nukat olisi tarkoitus saada tismalleen samanpituisiksi. Ehkä sekin selviää matkalla.

inspiraatio - inspiration:



tuotos - result:



ja - and:



Mä en pysty millään selittämään tätä inspiraatioparia. Se, joka näkee yhteyden, huutakoon hep! Mulle nämä kuitenkin kuuluvat yhteen. Lankojen nimet ovat Panis Angelicus (Enkelten leipä, suom. huom.) ja Hark the Herald Angels Sing. Tulee ne kauppaan.


Eilen töihin lähtiessäni nappasin postista mukaan ison paketin. Hykertelin koko illan kuunnellessani auton takapenkiltä laatikosta kantautuvaa kutsua ja nautiskelin odotuksen kihelmöinnistä.



Kotona avasin, hetioitis, yhden innokkaan apurin avustamana.



En tiedä, mistä kummasta olin saanut päähäni, että ryijylangat olisivat paketissa valmiiksi kerittyinä ja suoraan nukkien sekoitusta odottamassa. Katin kontit, vähän kun järjellä ajattelee, niin vyyhtejähän siellä laatikossa tietysti on! Kuka niitä muka mulle jaksaisi keriä valmiiksi?!

Asettauduin kaoottisen makuuhuoneemme ainoalle pöydälle, tönäsin vaan siinä lojuvat topsit, jämälangat, likapyykit, kaikenkarvaiset lelut ja roskat tylysti lattialle, muun sotkun sekaan. Olinkos vähän malttamaton? Tästä lähtien Elias-setä valvoo työskentelyäni:



Onneksi se katselee vähän tuonne vasemmalle, ettei suoraan työpistettäni kohti. Ajattelisi varmaan runolaulajuuttani ja puistelisi päätään. Toisaalta Elias itsekin oli melkomoinen jokapaikanhöylä, ehkä saan anteeksi.

Aloin eilisyönä jo keriä vyyhtejä, taisin saada kilon kerille. Onneksi mulla on sirkansääret a kerijälaite; tässähän menee niidenkin kera vähintäänkin viikko, että pääsen edes pohjakankaan reunojen huolittelun kimppuun. Jotenkin silti olen ihan liekeissä! Tämä valmistelu ennen varsinaisen ompelun aloittamista on ainakin tässä vaiheessa suuri nautinto. Vähän niinkuin jotain tyyliin häitä järjestelisi! *tirsk*


Lopuksi lifestyleosioon. Koska taloutemme kätevä emäntä puuhailee vapaa-aikansa enemmänkin pehmeiden arvojen parissa, kukaan ei esimerkiksi hoitele tiskikonetta. Mutta kyllä kätevä emäntä ja hätä keinot keksii. Kahvikupit kaikki pesussa.

Ryijy, ryijy, ryijy, ryijy! Arvatkaa mitä täällä odotetaan!

Harjoitusryijyni on valmis. Tai oikeastaan kesken, koska harjoittelupaketin langat loppuivat. Eivät olisi loppuneet, ellen olisi alkanut sooloilla. Tein liian leveää ja liian tuhlailevaa. Mutta ei se mitään, sen tekeminen oli tosi kehittävää, monella tapaa.


Se mikä on hupaisinta on tuo, että ryijyntekele on tuommoinen hassu karvaturri. Nyt se vielä naurattaa, mutta ei varmaan enää sitten, kun Liekki näyttää yhtä kapiselta. Jugendryijyissä kun kuulemma on aika oleellista, että rivit näkyvät ja ovat selvärajaiset, se ikäänkuin kuuluu itse kuvioon.

Samoin tajusin aika paljon tuosta kuvionmuodostuksesta. Aloin tehdä tuollaista ameebaa, koska värit olivat niin ameebamaiset. Kuvio ei oikein näy kuvassa, sitä paitsi olisi ollut syytä laittaa värit eri järjestykseen, jotta kuvio olisi tullut hienommin esille. Oppia (m)ikä kaikki.



Aina yks kerta on eka kerta pappia kyydissä.

Mutta ei täällä vain ryijyn kimpussa olla. Päivän väri on esittelemättä ja koska mainitsin siitä jo Ravelryn ryhmässä, oli se saatava vyyhdille. Ja tänä iltana vielä kauppaan. Nimi sattui silmiini tänään huvireissullani Porvoon vanhan kaupungin Kahvila Helmen pianon nuottitelineeltä: Dance of the Sugar Blum Fairies.






Lopuksi vielä kuva päivän ostoksista. Luonnonväristä suomenlampaan villaa, tummaa ruskeaa, keskiruskeaa ja vaaleaa, varmaan tyttären takkiin, taas.

Hyvät ystävät! Toverit! Lapset! Kadunmiehet! Kissat! Koirat! Tämä on megavuodatus täysin höyrähtäneeltä ihmiseltä. Poistukaa, jos hullaantuneen ja rakastuneen ihmisen ylitsevuotava intoilu aamutuimaan ärsyttää. En saanut yöllä nukutuksi. Olen saanut herätyksen, eikä uni tullut.

Te pääsette matkalle, mun mukanani. Ja minä se vasta pääsenkin, unohtumattomalle matkalle!


Sain taannoin mielenkiintoisen yhteenoton Suomen Käsityön Ystäviltä. He kysyivät, haluaisinko tehdä blogissani ryijyä ja näin levittää ryijynteon ilosanomaa. Minä sanoin samalta istumalta, että ilman muuta!

En ole ikinä tehnyt ryijyä.

Eilen menin paikalle. En oikein voi mitenkään selittää, miten haltioiduin, suorastaan hurmioiduin.

SKY on paikka, jossa tehdään perinne- ja taidetekstiilejä ja vaalitaan kotimaista käsityötaitoa. Kulttuurityötä, siis. Vaikka se on nykyään yritystoimintaa, on se silti voittoa tavoittelematon yritys, (siis vähän niinkuin joidenkin lankabisnekset [*tirsk*]).
Uskokaa tai älkää, mutta joku onnellinen ihminen tässä maassa saa vielä pitää yllä työkseen omia ja kansakunnan käsityötaitoja! Siis ihan palkan edestä kirjoa, kutoa tai vaikka ommella ryijyjä. Uskomatonta! Mä haluun sinne isona töihin!

Tekeillä oli puolustusvoimille lippuja, vanhojen suunnitelmien mukaan kirjottuja tyynyjä, ryijyjä ja näin vastavalmistuneen, oman olohuoneeni kokoisen maton, olikosenytmoskovansuurlähetystöön. Upeita kaikki!

Käsityön ystävät on jotenkin näyttäytynyt mulle aikaisemmin vähän arvokkaana ja sisäänpäinkääntyneeltä oraganisaationa, vähän niinkuin armas yhteistyökumppanini Suomalaisen Kirjallisuuden Seurakin. Mutta voi kuinka väärässä ihminen joskus onkaan!

Nyt siis olen sopinut, että aloitan valtavan ryijyprojektin täällä blogissani. Mutta älkää peljätkö, neuleita ja lankoja tulee melkein entiseen malliin. Jostain vain venytän pari lisätuntia vuorokauteeni.

Oli ihan älyttömän vaikeaa päättää, minkä ryijyn valitsisin. Kun siellä on modernia ryijyä, on jugendryiyä, kansanomaista ja sun mitä Sikkka Könöstä.

Ensimmäinen ihastukseni oli Eliel Saarisen Ruusu-ryijy. Siinä on jotain fallistista uhoa ja ihana vihreä väri. Näin tämän eilen livenä ja onhan se nyt tietenkin ihan eri asia. Tämä on tällainen yksiulotteinen, yksivärinen... no... kuvatus!



Toinen ihastukseni on yhä moderni ikiklassikko, Gallen-Kallelan Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900 (ihan tosi! 108 vuotta sitten!) suunnittelema Liekki-ryijy, joita on saatavana kolmena eri versiona:






(Kuvat on suoraan Suomen Käsityön Ystävien sivuilta pöllityt)

Ensin siis kuvittelin tekeväni Ruusun, mutta sitten aloin miettiä, mihin sellaisen meidän kotona laittaisi. Aikamoisia vaatimuksia asettaa, kaiken muunkin pitäisi olla herkkää ja just tietynlaista. Liekkiin, iättömään, kallistuin sitten. No hitto, niitäkin on kolme mahtavaa versiota. Sain ihailla eilen tuota punaruskeaa, joka oli ensin halajamani, valtavana kolmemetrisenä, suurennettuna ryijynä, joka oli lähdössä jonnekin julkiseen tilaan. Se oli kyllä vaikuttava, mutta jotenkin nuo värit eivät sitten vakuuttaneetkaan. Päädyin siis siniseen, joka kieltämättä on enemmän mun ja meidän kodin värinen.

Sitten oli tehtävä päätös siitä, haluanko reunallisen vai reunattoman version. Aluksi ajattelin tekeväni reunattoman, mutta päädyin sittenkin reunalliseen: olenhan kaiken dekoraation ystävä, sitä paitsi luultavasti tuo reunus on aika kiintoisaa ommeltavaa. Lisäksi reunus on niin Gallen-Kallelamainen.

En saanut tarpeita vielä mukaani, jokin väri oli langoista lopussa. Sain kuitenkin tuollaisen 20 x 20 cm:n harjoitteluryijyn. Aloitin sitä vähän jo eilen ja tapani mukaan, koska olen Vastarannan K., päätin tehdä sen oman pääni mukaan, en annetun mallin mukaisesti. Saattepa sitten nähdä! Gallen-Kallelaa en ajatellut käydä oikomaan, kumminkaan, saattoi kuitenkin Aksu tietää minua paremmin, vai?



Nyt mulla ei ole muuta ongelmaa kuin se, että tuo ryijynrotkale on vähän isompi kuin harjoitusryjyseni. Nimittäin 145 cm x 190 cm. Kuvittelen, että se voisi olla valmis ehkä kolmen vuoden päästä. Olen kumminkin realisti. Mutta kesken en jätä mitään!

Luin eilen saamani ryijynteko-ohjeet autossa, Helsingin keskustan ruuhkassa, liikennevaloissa. Kun luin ihan lopusta kohdan "Ryijy on arvokas perintötekstiili" liikutuin ja aloin pillittää vuolaasti. On tämä ihme maailma.

(Kiitos Paula, kiitos Suomen Käsityön Ystävät, kiitos elämä ja universum!)