Tervehdys aurinkoisesta Kuhmosta! Keikat on menneet hienosti, suosio on kivaa ja Blogilapsikin nauttii musiikista ja reissuamisesta. Ensi viikolla neuleita.










Lisää loma/työkuviani flickrissäni, jossa näette millaisia ystäviä mulla on. *tirsk*

Koska täällä alkaa luultavasti ainakin jonniinmoinen blogitauko (ei toki neule-!), ilahdutan (?) teitä monin kuvin.

Ensinnä ne luvatut uudet sukat valmistuneina. En ole varma, ovatko ne pysty- vai vaakaraidalliset vai peräti ruudulliset. Aloin tehdä näitä ihan fiilispohjalta, myös raidoitusta ja valmistuivathan ne! Niin, ja lanka on Regia Unia. Tosin nämä voisi ihan hyvin tehdä jämälangoistakin.


Kutsun nyt niitä nimellä Bengtsonit.







Huomaattekos, että myös Blogilaps on lomalla? Osallistuu nimittäin Ihan Kaikkeen... kuten tähän:




Siis mitä ihmettä!? Tuollaisen pikku kemistin koekeittiön löysin kylppärin nurkan takaa. Lähempi tutkimus osoitti, että kulhossa oli veteen sekoitettuna tuubillinen hammastahnaa ja nesteessä lillui iso langanpätkäkasa, joka on värjäilyistäni jäänyt jäljelle. Ainakin tässä hyvin testataan tuota värinkestävyyttä, jos ei muuta.


Ja väräilyistä puheen ollen: nämä seuraavat onnistuivat jotenkin aivan yli odotusten. Kerrassaan loistavat sävyt!







Työnnän puotiin ne, mitä en hamstraa itselleni. Lisänä siellä on vähän uutta Pientä nokipoikaa.


Loppuun vielä hupia. Blogilaps (yhä vaan vielä kaks vee) on alkanut piirrellä myös eläimiä, nämä ovat koiria, jotka löysin kalenterini valoisilta sivuilta. (Miksi muuten äidin kalenteriin piirtely on kaikista kivintä? Vaikka olisi mitä lehtiöitä tarjolla, kalenteri jotenkin vaivihkaa siirtyy parmpaan käyttöön?):



Näillä kuvilla: loistavaa lomaa!

Ugh. Olen värjännyt. Kynsinauhat kirjavina. Olen lomalla. Aivot tuulettuvat.

Päivän nimiä ovat Ramona, Unelmien tangotyttönen ja Sinitaivas, lisäksi padoista on noussut Totisia, melkein yksivärisiä. Pääasiassa sukkalankoja.






Ja niin, kauppa toimii, mutta reagoi tavallista hitaammin. Pyydän kärsivällisyyttä parin viikon ajan.

Sillä,

lähden ensi viikolla yli viikoksi tiettömien (lue: liki verkottomien) taipaleiden taakse juhlimaan melkein perheprojektia, jossa Puoliso toimii taiteellisena johtajana, itse käväsen keikoilla ja Blogilapsi toimii juhlien epävirallisena lapsimallina. Vaan on siellä paljon muitakin kuin me, tervetuloa!


Ja koska toiveissa on saada tänne muutakin, kuin lankakuvia, vilautan nopeasti sukankudinsalkkuani:




Sieltä on poksahtamaisillaan uusi itseänikin hämmästyttävä (kuulkaa ihmetys äänessäni) pari. Lisää niistä jo ehkä huomenna.

Minulta on monesti pyydetty ohjeita näihin viimeaikaisiin sukankutaleisiini, varsinkin palmikkosukkiin, mutta joudun valittaen kertomaan, että en osaa tehdä ohjeita. En todellakaan. Tarvitsisin jonkun neuleorjan, joka alkaisi mulle näitä mallejani kokoamaan talteen ja ulos kirjoittamaan. Lupautumiset kommenttilooraan.

Kiinnostava merkintä käsityöyrittäjyysteemasta on täällä. Jotenkin varmaan tuttua kaikille neulebloggaajille, nimittäin ei tarvitse olla mitään myymässäkään, kun joku tulee mölisemään jotain tuommoista, kuin asiakkaat tuossa merkinnässä. En minäkään myy neuleita, mutta aina löytyy joku, joka olisi voinut tehdä tuon itsekin, kun näkee jotain lapseni tai itseni päällä.

Mutta ei minua hirveästi paina. Ajattelen, että tehköön vaan, jos osaa. Tavallisesti olen kyllä tottunut siihen, että mölisijät nimenomaan eivät osaa...

Mutta. Koska kuvattomat postit ovat ihan ankeita, laitan tähän kuvan, jossa lepäilee Kaksi koiraa. Tosin ne ovat kashmiria.



Joup.

Minä olen paitsi absurdin, myös kontrastien ystävä. Esimerkiksi rakennan itse esitykset ja biisit usein niin, että tarkein asia sanotaan kaikkein hiljasimmin, kuiskaten.

Tuo kashmirin suloinen pehmeys kylläkin suorastaan huutaa herkkiä värejä, mutta halusin kokeilla vähän ristiriitaakin. Tässä on värjäyserä kashmirlankaa, nimeltään Verjnuarmu. Minusta toimii kuin tauti, tuo kontrastoivuus. Ja tietty sinne. Merinoita myös.

Muistan, kun Blogilapsi syntyi. Olisin voinut silitellä sen paljasta selkää ikuisuuksia, niin pehmeä oli vauvan iho. Sen vertaista ei ole toista (ehkä luonto on järjestänyt niin siksi, että vauvoja paljon siliteltäisin?), mutta nyt se on saanut aika kovan haastajan. Se on kashmir.


Värjäsin joitakin vyyhtejä, raaskin. Samalla värjäsin merinoitakin, mutta ne tuntuvat suunnilleen hiekkapaperilta näiden rinnalla.









Onnistuin sotkemaan yhden vyyhdin. Yleensä kirovyyhtien setviminen on hirveintä mitä lankahommissa tiedän ja heitän yleensä sotkeutuneet vyyhdit suoraan menemään. Mutta nyt langan silitteleminen oli niin mieluisaa, että jaksoin hyvin selvittää koko vyyhdin! Ei tehnyt tiukkaakaan.

Laitan muutamia vyyhtejä kauppaan. Valitettavasti nämä on ihan järkyttävän hintaisia. (Myös minulle.)

Tällä viikolla, perjantaihin saakka, on kaupassani ensimmäinen ale:

Kaikki kehrättävät lähtevät uusiin koteihin 15%:n alennuksella. Kunnes loppuvat. Tai viikko loppuu.

Agenttisarjasukkasarjani jatkuu.

Tällä kertaa ihan vain teeveestä tuttu lempparini kaikista patologian professoreista. Vaikkei meillä tyhmälootaa olekaan.

Kuvasin Ryanit Annikan jaloissa. Joihin myös jäivät. On mulla sukkia, nimittäin!







Lanka on Sisu ja se on ennen ollut lempilankojani, mutta en tiedä mitä on tapahtunut (minulle tai langalle), kun en enää niin pitänytkään siitä. Periaatteessa tuo inan paksumpi vahvuus kuin saksalaisissa Regioissa ja Opaleissa on hyvä, mutta miksi se jotenkin oli nyt takkuista, pehmeänlöperöä ja purkautuvaista? Olenko oppinut liian hyvälle?

Meill muuten ukkostaa rajusti. Kivaa!

Vihreys, juhannuksen kunniaksi.

Olen pahoillani, että jääkarhukarkki niin riettaasti sojottaa juhannustunnelmissa, mutta en saanut sitä talttumaan. Pyydän anteeksi myös mahdollisia jääkaapille tai pakastimelle syöksähtämisiä, mikäli niitä ilmenee. Yhdessä kuvassa paljastan, millä nimellä kutsumme keittiötämme nykyään. (cielo=taivas). Lopulta kaikki vehreys puristettuna muutamaan vyyhtiin. Matkalla.












Kiitos upeille juhannusvieraille.

Paijailen täällä hienointa lankaa, mitä olen kuunaan käsissäni saanut pitää.



Se on silkkaa kasmiria, aivan käsittämättömän pehmeää. Sille häviävät kaikki alpakat ja mohairit, ihan kaikki. Valitettavasti se on myös arvokkainta käsissäni pitämääni lankaa. Tuo pieni nyssäkkä näitä maksoi 200 puntaa ja rapiat! Huh Huh!


Vaan odottakaahan, kun saan näitä värjätyksi! Jotenkin kuulen näiden huutavan ensiksi hauraanherkkää vaaleanpunaista. Ehkä se on se pehmeys ja suloisuus...?

Ja sitten apinointihommia. Minä, kun muutkin:






(Minä rrrrrrakastan kirjoneulekaavioita!)






Nämä kirjat ovat aivan mahtavia. Syy on minusta se, että tällaisia malleja ei eurooppalaisissa eikä amerikkalaisissa lehdissä ole, mutta silti ne ovat tuttuja ja jollain ihmeellisellä tavalla yksinkertaisen tavallisia. Ne ovat ehkä japanilaisessa mittakaavassa eurooppalaisia? Erityisesti minua viehättää tuon viimeisen kirjan kannessa oleva pitkä liivi. Se sai minut mietteliääksi....


Näillä kuvilla ja näissä tunnelmissa toivotan loistavaa juhannusta kaikille, jotka tänne vielä eksyivät.

vonkalossa konkalossa
peikkovuoren onkalossa
satikuti valmistaa
taikalientä maittavaa

Padassani kiehuivat siniset liemet. Syvä lila on inspiroiva väri.





Oikeasti langat ovat musteensinisiä ja syvänvioletteja, mutta ota siitä nyt valokuva! Pah!
Nämä laitoin sinne.

Ja bonuksena - lapsukaisten askartelut on sitten veikeitä. Tässä Blogilapsen (vielä kaks vee) kärpänen:

Lähtötilannehan on se, että minä ja puuvilla emme yksinkertaisesti tule toimeen.


Eilen saapuivat Secret Woolista jostain käsittämättömästä syystä tilaamani puuvillalangat. Ehkä kuvittelin saavani jonniinmoisen otteen puuvillasta? Ehkä tilasin ne vain logon vuoksi, joka on hienointa näkemääni Amerikanretroa aikoihin:



No niin, siitä alkoi maaninen neulonta. Mielessäni siinteli kuvajaisena 60-70-luvun tennismekot. Ja vuorokauden hulluuden jälkeen huokasin ja lopetin. Onnistuin neulomaan puuvillaa ja se oli jopa hauskaa. Tosin siitä kuuluu omituinen ääni neulottaessa.


Mutta tietääkö joku, kuinka puuvillaneuleen saa venytettyä suuremmaksi? Minä kun menin liiottelemaan vähän tuota Blogilapsen hoikkuutta...









Viimeinen kuva antaa vinkkiä puodin seuraavista väreistä. Blogilaps hoivaa hellästi kissanpoikaansa.

Bongasin toveri etnomusikologin tutkijankammiosta Tampereelta melko mehevänvärisen julisteen:




Tästä, Intiasta ja auringosta inspiroituneena värjäilin tänään keltaisia ja oransseja. Kumpikaan ei ole viime aikoina ollut kovin muodikas ja moni nimeää keltaisen jopa inhokkivärikseen, mutta minua sen upeat mahdollisuudet kiehtovat:




Siellä on niin Totisia:





kuin Eloisiakin:


Laitoin näille nimeksi kuitenkin Sunshine Reggae, älkääkä kysykö, mitä tekemistä reggaella on Intian kanssa. Kai ne jotain etnoa ja hipistelyä on molemmat...?


Ja sitten, kun olen kerran luvannut, että tämä on tämmöinen lifestyleblogi (kuulkaa huvitus äänessäni), näytän teille kesän parhaan löydön; keksinnön, jota ilman en tiedä, kuinka olen voinut elää. Perunanpesusormikkaat! Karkeaa nopeasti kuivuvaa, muovimaista neulosta. Ja niin kätevät! Kirjaimellisesti!

Koska olen neulonut jo Wallanderit, on nyt vuorossa Beck. Mitä muita naapurimaan dekkareita on vielä jäljellä? Tämä on siis omasta päästä tikuteltu sukkapari, joka on niin kiva, että saatan joskus neuloa toisetkin. Nämä valmistuivat jo eilen, mutta piti odottaa, että sain tuon balleriinan kuvausavustajaksi (Kiitos, Tuuli!).






Beckit ovat saaneet kummallisimman kikerröskantapään mitä saatan keksiä. Olettekos muka ennen nähneet nurjalla neulottua salmiakinmallista kantalappua!? Itselläni ei ole tosin tähän muotoon mitään osaa eikä arpaa: seurasin vain, minne palmikko ja muoto minua vie ja menin perässä.

Panin nyt puotiin ensimmäisen satsin "almost solideja" eli melkein yksivärisiä lankoja. Nyt niitä on vain merinoja, mutta sukkalankoja on tulossa. Värjäilen niitä aina, jos kaupasta hupenee. Toiveita väreistä voi esittää!




Nimesin ne Totisiksi, niin sitten nuo kirjavat ovat Eloisia. Halusin nimiksi jotain ei-niin-vakavaa. Ensi kerralla neuleita.