Koska ilahduin niin kovasti ihmisten (mm. Taijan ja Villasukan) esittelyistä itsestään, minäkin kerron.
Itsestään on aina sitäpaitsi niin mukavaa puhua.
Synnyin aika lähelle 34 vuotta sitten vantaalaiseen lähiöön, puusepän ja kankurin tyttärentyttäreksi sekä musiikin- ja äidinkielenopettajan tyttäreksi, sisareni sisareksi ja veljeni kiusaksi.
Nämä sukulaisuussuhteet ja heidän periytyvät taipumuksensa ovatkin määritelleet melko pitkälti elämäni suunnan. Olen syntynyt muusikoksi, sille en voi mitään enkä ole missään vaiheessa voinutkaan, vaikka ulkoiset painostajat jotain muuta jossain vaiheessa yrittivät minulle uskotellakin. Toisaalta kaikenlainen kieleen liittyvä puuhailu on toinen luontoni. Ja se kolmas luontoni on tämä käsillä toimiminen, tosin ilmeneehän se työssänikin jonkin verran.
Lukioaikoina vielä elättelin toiveita, että voisin lähteä opiskelemaan suomea tai kuvataiteita, mutta eipä koira karvoistaan. Siispä Sibelius-Akatemian ovet aukenivat ensiyrittämällä kuin ihmeen kaupalla ollessani 18-vuotias. Ja siinä oli elämäni suurin virhe. Kulutin vuosikausia aikaani opiskelemalla vastentahtoisesti musiikinopettajaksi, mikä ei missään nimessä ollut sitä, mihin minut on tehty. Vähän liian vanhana aloittamaan opinnot alusta päätin päästä opiskelemaan taiteilijaksi ja toteuttamaan todellista intohimoani. Ja pääsinkin. Ja siitä alkoi oikea elämäni.
Vähän yli kaksitoista vuotta sitten kohtasin miehen, jossa sain itselleni henkistä ja älyllistä vastusta. Tiesin heti ensinäkemältä tuon kuvankauniin ja karismaattisen pojan olevan "se", mutta miehellä oli asiasta toisentyyppinen käsitys. Reilu vuosi sitten syntyi kuitenkin tyttäremme, kymmenen vuoden harkinnan jälkeen. Lapsi on tärkein ihminen maailmassa, vakava sairastaminen ja poikkeuksellisuus on tehnyt hänestä entistäkin valtavamman aarteen. Mutta tämän mitä nyt sanon, voi ymmärtää vain toinen työhönsä yhtä intohimoisesti suhtautuva: musiikki on vähintäänkin yhtä tärkeää.
Mä olen tosi rento tyyppi. Suhtaudun moniin asioihin hirveän pitkäpinnaisesti, mutta joissakin asioissa vereni kuohahtaa ja alan paasata tai kiukutella. Tämä ominaisuuteni kuuluu saaneen ihan legendaarisiakin sävyjä. Lisäksi olen monien mielestä ärsyttävä ja hankala, mutta en jaksa tuohon kiinnittää kovinkaan paljon huomiota, sillä hyvät ystäväni, uudet ja vanhat, tietävät todellisen luontoni. Pidän asioiden moniulotteisuudesta enkä hyväksy vain yksiä totuuksia tai yksiä oikeita vastauksia enkä yksisilmäisyyttä, suvaitsemattomuutta, epäoikeudenmukaisuutta ja paskottelua. Haluan kohdata ihmiset ihmisinä, sarvineen, hampaineen, kummalisuuksineen ja eritteineen. Vetäydyn mielelläni yksinäisyyteen - tarvitsen sitä, mutta tasapainossa nautin hyvästä seurasta. Hyvä ruoka ja paksu verenpunainen punaviini kruunaavat kaiken.
Ja siinäpä se, minusta kaikki.
sunnuntai, 5. marraskuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.