Mulla meni eilinen päivä ihan hämähäkeille (vrt. harakoille), kun piti seurailla Rouva Ristihämähäkin touhuja. Tänä aamuna Rouva oli vielä passipaikallaan, mutta kun alkoi sataa tihuttaa, se keräsi kamppeensa - ihan tosi! verkkonsa! - ja lähti sadetta pitämään muualle. Olen yksinäisistä yksinäisin.

Olenkos koskaan kertonut, mikä on ehdottomin lempivärini? Se on väri, jota ei oikeastaan ole olemassa kuin juuri ennen elonkorjuuta, eikä sille värille ole mitään oikeaa nimeä. Saan ihailla sitä paraikaa työhuoneeni rappusilta ja joka päivä se on kauniimpi ja kauniimpi, kunnes se leikataan ja korjataan pois.

Se on tuleentuvan viljan väri.








Siinä on ruskeaa, oranssia, keltaista ja vihreää kaikkina mahdollisina sävyinä. Vielä kauniimpi väri on, kunhan vilja vielä kypsyy ja lämpimiä sävyjä syntyy lisää.

Tässä on oma kehno yritelmäni jäljitellä luonnon luomaa täydellisyyttä:





Samalla siihen liittyy haikeutta. Olen melankolinen.