Mun autoni pelkää pimeää.

Ensimmäisenä pakkasyönään uutukainen autoni laittoi yöllä valot päälle ja tyhjensi akkunsa valojaan polttamalla. Sama on jatkunut jokaisena pakkasyönä ja aamulla on yllätys aina yhtä iloinen, kun yrittää viaton ihminen lähteä paukkupakkasissa töihin ja toinen päiväkotiin. Auto ei inahdakaan. Ja aina niin hyvin palveleva autokorjaamoni levittelee käsiään. Olen ihan hermona. Täältä herran kukkarosta kun ei pääse minnekään ilman autoa.

My car is afraid of dark.

At her first minus-degree-night ever my new car decided to have lights on and used all the battery (is it battery on English?). And at the early morning I try to start the car in -20 and car is quiet as it can be and I have one crying 18-month old kid (going to kindergarten) with me. And my usually very well servicing mechanist just is amazed and does nothing. And I´m very nervous! I´m living so rural area, that I can´t get anywhere without car!

Lisäksi olen taas viikon kausiyksinhuoltajana. Myös se hermostuttaa minua jotenkin ihan suhteettoman paljon. Ehkäpä raskas kesä ja syksy on jättänyt jonkun peruspelon ja yksin tuntuu tosi hankalalta taas vastata kaikesta. Mutta hermostumisesta on etunsa. Kädet vaativat työtä koko ajan!

In additon I´m this week single-mom again. Also that makes me nervous, somehow I have a basic fear (because we had so hard summer and autumn) of being alone with kid, it seems to be too much to take care of everything. But it is also very nice to be little a little nervous: my hands demand something to do all the time!

Tässä on G:n yksivuotissynttärilahja, G:n klubitakki. Julkaisen kuvat silläkin uhalla, että äitinsä Nuohoojatar  näkee nämä jo etukäteen.

This is G:s 1-year-birthdaygift. I publish these pics even I bet his mother sees here these beforehand.

369874.jpg

369875.jpg

369876.jpg