I have this special photo I look every time I feel blue. It has been taken almost 10 years ago:
Minulla on yksi valokuva, jota pidän esillä ja katson aina talvipimeillä ja muuten, kun masentaa. Se on otettu jo kymmenisen vuotta sitten (katsokaa noita pyöräilyshortseja!), mutta aina se vain lämmittää:
Se otettiin Ilha de Mocambiquella, Mosambikissa. Paikka on ihan paratiisi: siirtomaaherrojen hylkäämä palatsisaari, joka on sittemmin rappioitunut. Paikassa ei ole yhtään hotellia, asuimme jonkun tädin luona, joka pihassa pomppi marakatteja. Matkasimme sinne kuoppaisilla teillä tuntikausia, pomppivan pickupin lavalla. Kangas, jota leyhyttelen, on mosambikilaisten naisten taidonnäyte, käsinvärjätty kangas. Pakkasin Ilhan-matkalle mukaan kaikki ostamamme kankaat, sillä taru kertoo, että jos niitä on huljutellut Intian valtameressä nimenomaan Ilhalla, värit säilyvät ikuisesti. Kuivatin ne kuumalla, valkealla hiekalla.
It was snapped in Ilha de Mocambique. The place is kind a paradise: imperialists built there lots of great palaces and left, and all buildigs has ruined. That fabric I keep in hands is dyed by local ladies and the story tells that if you wet it in Indian Ocean, exactily in Ilha, dyes stay forever.
Tästä inspiroituneena värjäsin nämä. Nimesin ne kaupungin tunnetuimman sambakoulun mukaan Império do Papagaioksi (suom. papukaijan valtakunta). Sikäli erikoista, että samba on Brasiliasta. Tosin Mosambikissa ollessani brasilialainen musiikki oli siellä todella suosiossa.
Puarissa.
*PATTERN: 
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.